Nukun liikaa, silti vituttaa herätä, sirpaleet lattialta kerätä, ne on liian terävät, mä nukun liikaa.
Koulukaverit ihmettelee, miksi oon niin vähän koulussa.
Miksi en käy missään? Tai ehkä ne ei edes huomaa, ei niitä kiinnosta.
Ne unohtaa mut vähitellen kokonaan, jos en kävisi koneella,
kukaan ei muistaisi edes mun nimeä.
"Hei oliks toi meidän koulussa joskus? Vähänkö se on erinäkönen.."
Ei ne tajua, että ne on suurin syy siihen,
miksi eristäydyn kokoajan enemmän ja enemmän.
Neljän seinän sisällä on turvallista, oma sänky on paras paikka.
Kaks tuntia koulussa ja kotiin nukkumaan.
Herään, syön, katon salkkarit. Nukun ehkä lisää.
Katon lisää telkkaria, otan unilääkkeen ja meen takasin nukkumaan.
Seitsemältä herätys, puen päälle, meikkaan, lähden kouluun.
Tällä kertaa neljä tuntia, ihan liikaa. Haluan jo kotiin nukkumaan.
ei apua jonossa oireilemassa, terveille koulussa kelpaamassa,
koulut kussu, et saa duunii ja kuka vittu raggarii huolii?
Kaikki katsoo koulussa päälle, niinkuin olis ikinä ihmistä nähnytkään.
Nyt tiedän miltä koulukiusatulta tuntuu.
Eihän mua kiusata ei, mutta en vaan kuulu tänne.
Jos pahat katseet ja halveksunta lasketaan kiusaamiseksi,
mua kiusataan. Kaikki sielä on täydellisiä, hyvä elämä, terve mieli.
Sellanen munkin pitäis olla. Muttakun en oo.
Ehkä mussa on vikaa, oon rikkinäinen.
aina helppo osotella saatana, mut säki taidat olla vaan opintomatkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti